Henkilötiedustelusta

This is a blog post in Finnish about human intelligence.

Tiedustelulajien kirjossa henkilötiedustelu (human intelligence, HUMINT) on lienee värikkäimpiä mielikuvia herättävä, sekä toisaalta populaarikulttuurin värittämänä väärinymmärretyin. Tässä blogissa avataan kyseistä tiedustelulajia tiedustelun tutkijan näkövinkkelistä.

Henkilötiedustelu nimensä mukaisesti keskittyy tiedonhankintaan henkilölähteistä. Henkilötiedustelu soveltuu erityisesti sellaisiin tiedustelutelukysymyksiin vastaamiseen, joihin ei muilla tiedustelukeinoilla ole mahdollista vastata. Tällaisia voivat olla esimerkiksi sotilaalliseen uhkaan liittyvät kysymykset. Perinteisen uhkakaavaan mukaisesti “uhka = kyky x tahto”. Sotilaallisista kykyä voidaan arvioida esimerkiksi kuvaustiedustelun keinoin laskemalla määrällisesti kalustoa sotilastukikohdissa. Mahdollisen uhkaajan valtionjohdon tahtoa käyttää sotilaallista voimaa voi kuitenkin olla vaikeampi mitata. Tätä voitaisiin pyrkiä selvittämään esimerkiksi valtiojohtoa lähellä olevilta henkilöiltä.

Tiedonhankinnallinen henkilötiedustelu on syytä pitää erillään muusta peitetoiminnasta jota kansainväliset tiedustelupalvelut harjoittavat. Tästä esimerkkejä ovat englanninkielisen maailman covert action, joka kattaa allensa esim. puolisotilaallisen toiminnan, sekä venäläinen käsite aktiiviset toimenpiteet (активные мероприятия) joihin lukeutuu esimerkiksi piilovaikuttaminen vieraiden valtioiden poliittisiin prosesseihin.

Henkilötiedustelua voidaan suorittaa avoimesti (overt), jolloin tiedustelija on liitettävissä tiedustelutehtävän toimeksiantajaan. Avoimessa henkilötiedustelussa voidaan selvittää esimerkiksi tietyn valtion positioita kansainvälisiin kysymyksiin liittyen. Myös kriisialueilla tapahtuva paikallisväestön puhuttaminen tiedonhankintatarkoituksessa on avointa henkilötiedustelua. Toinen henkilötiedustelun tyyppi on peitelty (covert), jolloin tiedustelija voi esiintyä väärällä henkilöllisyydellä ja vaikka peiteammatin varjolla.

Peitteellä voi olla kaksi tarkoitusta. Tiedustelija voi haluta suorittaa tiedonhankintaa puhuttamalla henkilöitä ilman että paljastaa kenen hyväksi toimii. Toisaalta peitteellä voidaan haluta ulkomailla saavuttaa toiminnan vapaus – virallisessa roolissa toimivat avoimen henkilötiedustelun suorittajat kun todennäköisesti ovat vieraan valtion turvallisuuspalveluiden valvonnassa. Peiteroolissa tiedustelija pyrkii pysyttelemään vastustajan vastatiedustelun valvovalta silmältä piilossa.

Ulkomailla toimivalle tiedustelijalle tärkeää kyetä rekrytoimaan henkilölähteet vastustajalta salassa. Kylmän sodan aikaan CIA loi omat ‘Moskovan säännöt’ (Moscow Rules) joilla pyrittiin iskostamaan kaupungissa agentteja haastavissa oloissa rekrytoiville toiminnan nyrkkisäännöt. Rekrytointi itsessään voi olla pitkä prosessi. Tiedusteluorganisaatio määrittää tiedustelijalle tietotarpeet ja painopistealueet joilta tietoa kaivataan. Mahdollisia rekrytoitavia kohteita voidaan tämän perusteella pyrkiä tunnistamaan monin keinoin, esimerkiksi avointen lähteiden tiedustelua toteuttamalla. Kun mahdollinen kohdehenkilö on tunnistettu, selvittää tiedustelija miten tähän saadaan kontakti. Luottamuksellista suhdetta pyritään luomaan esimerkiksi kohteen kiinnostuksen kohteita tai mieltymyksiä hyödyntämällä.

Rekrytointiprosessin aikana lähdettä todennäköisesti pyydetään suorittamaan ‘harmittomia’ palveluksia, joilla rekrytoija pyrkii sekä kehittämään luottamussuhdetta että arvioimaan lähteen yhteistyökykyä. Prosessi kulminoituu kun lähdettä pyydetään toimittamaan luottamuksellista tietoa. Ryhtyessään luottamuksellisen tiedon toimittamiseen lähdettä voidaan kutsua agentiksi. Tässä vaiheessa agentin kanssa järjestellään myös luottamuksellisen tiedonvaihdon käytännöt, jotka voivat tapahtua joko fyysisessä maailmassa, erilaisilla lähettimillä tai tietoverkon kautta.

Agentiksi ryhtyessään lähde saattaa tietää kenen hyväksi toimii, tai sitten ei. Joissakin tapauksissa tiedustelija saattaa paljastaa lähteelle kenen hyväksi toimii, koska lähde saattaa nimenomaisesti haluta toimittaa tietoa vieraan valtion hyväksi, joko materiaalisen hyödyn takia, ideologisista syistä tai loikkaushalusta. Tähän kuitenkin sisältyy merkittävä riski, sillä paljastaessaan toimeksiantajansa tiedustelijan on luotettava lähteeseen, ettei tule paljastetuksi.

Turvallisuuspalvelut käyttävät kaksoisagentteja pyrkiessään paljastamaan vieraan valtion vakoojia ja näiden verkostoja. Yksi käytetty tapa on tarjota helposti lähestyttävä tai jopa omia palveluksiaan tarjoava agentti (engl. dangle) rekrytoitavaksi, jotta tämä voisi raportoida takaisin ‘omalle’ turvallisuuspalvelulleen mitä rekrytoija haluaa tämän tekevän. Kaksoisagentit voivat paljastaa myös käytetyt yhteydenpidon menetelmät.

Aktiivisempaa peitetoimintaa edustaa soluttautuminen. Tällöin tiedustelija pyrkii itse peitteensä turvin hankkiutumaan halutun organisaation sisälle tai jonkin ryhmän sisäpiiriin. Onnistuessaan soluttautuminen voi olla tehokasta, mutta siihen liittyy myös merkittäviä riskejä. Soluttautuminen sitoo henkilön yksittäiseen tehtävään täysin ja se vaatii myös merkittävästi työtä uskottavan taustan (engl. legend) luomiseen. Soluttautuessaan vastustajan organisaatioihin antautuu soluttautuja myös tämän vastatiedustelun ulottuville.

Koska henkilötiedustelun peitetoiminnassa toiminnan aikajänteet ovat pitkiä, on mahdollista että lähteitä tavataan eri maissa ja eri olosuhteissa. Tällöin peitetoiminnan pelisäännöt myös lainsäädännön näkökulmasta on syytä olla selvillä. Luottamuksellisen lähteet käsittelyssä ei voida luoda rajaa, jossa lähteen käsittely naapurimaassa on mahdollista, mutta lähteen ollessa käymässä tiedustelijan kotimaassa tätä ei voitaisi tavata tai puhuttaa peitteellä. Vastuuta lähteen käsittelystä ei tällaisissa olosuhteissa ole toiminnan jatkuvuuden ja suojaamisen kannalta järkevää myöskään siirtää toiselle viranomaisille.

Kuvituskuva esittää Minox-filmirullia joita Neuvostoliiton sotilastiedustelulle työskennellyt Oleg Penkovski käytti kuvatessaan salaisia asiakirjoja Yhdysvaltojen ja Britannian tiedustelupalveluille.

Loppukevennyksenä pala CIA:n sisäisestä julkaisusta Studies in Intelligence vuodelta 1971, artikkelista joka käsittelee skandinaavien erityispiirteitä agentteina.